Kansalle ne
pelastusrahat
Miten on
mahdollista, että kansan verorahat lähetetään EU:n jäsenmaiden yksityisille
pankeille, kun yhteiskuntamme omat peruspalvelut ovat terävän leikkuuveitsen
alla?
Meillä
ei yksinkertaisesti ole varaa auttaa näin suuressa mittakaavassa muita EU:n
maita, jos me vielä halutaan pitää pystyssä yhteiskuntamme peruspilarit. Kaikki
ne varat mitä hallituksemme on EU:n painostuksesta lähettäneet muualle,
näkyvät meidän peruspalveluiden heikkenevästä laadusta tai niiden puutteesta.
Kunnat eivät nykyisin enää voi pitää näitä kaikkia palveluita pystyssä, koska
raha ei vain riitä niiden ylläpitämiseen.
Sen ei edes pitäisi olla vaihtoehto, että kunnat joutuisivat leikkaamaan
palveluista, sillä ne ovat hyvinvointivaltiomme perusta. Onkin täysin
järjenvastaista, että kuntamme joutuvat pelaamaan kapitalismin säännöillä
voittoa tehden. Ei kunta ole mikään yritys! Voiton eikä jatkuvan talouskasvun
tavoitteleminen pitäisi edes olla kuntien tehtävä, vaan kansalaisten hyvinvoinnista
huolehtiminen. Miten voimmekaan elää tällaisessa järjestelmässä, missä joudumme
tehdä rahallista voittoa hyvinvointimme kustannuksella?
Kansanäänestykset
tukipaketeista!
Suomi on täysin pankkien ja koko rahajärjestelmän orja, koska EU:iin
liityttyämme meidän itsenäinen veropolitiikka eli varainhankinta on ajettu
umpikujaan.
Euron monista ongelmista yksi on se, että EU:n jäsenmaat eivät ole
taloudellisesti yhtä vahvoja. Näin ollen vahvemmat taloudet joutuvat
tukipaketein avustaa ja pitää pystyssä heikompia maita. Osa näistä maista ovat
myös itse syypäitä ahdinkoonsa vastuuttomalla toiminnallaan, joten ei voida
olettaa Suomen olevan velvollinen näitä pelastaa.
Mielipidemittauksien perusteella kansa on tukipaketteja vastaan. Onkin kumma,
että näistä ei järjestetä kansanäänestystä, vaan Katainen ja Urpilainen
päättävät näistä asioista keskenään hallituksensa kanssa. Tiedossahan on, että
nykyisessä hallituksessa vallitsee tiukka puoluekuri, joten itsenäistä
äänestämistä ei juurikaan näe.
Rahajärjestelmästä
Kuulumme vähimmäisvaranto-järjestelmään ja selkokielellä kerrottuna liikepankkien täytyy pitää 0-3% tallettajien kaikista
tallettamista sijoituksista vähimmäisvarantona keskuspankissa ja 97-100% tuosta pääomasta liikepankit voivat käyttää uudelleen lainaamiseen. Tämä jatkuva
rahan lainaaminen eteenpäin voi jatkua käytännössä rajattomiin. Jos pankilla
olisi vaikka 2% vähimmäisvarantopakko, se voisi myöntää luottoa 50-kertaisen määrän. Tämän
järjestelmän pyörittäminen on mahdollista, koska on hyvin epätodennäköistä,
että suuri osa tallettajista tulisivat samaan aikaan tyhjentämään tilinsä. Jos
tulisivat, rahaa ei riittäisi lähellekkään kaikille.
Pankki myös maksaa tallettajille korkoa, jotta he
pitäisivät rahat tilillä pitämässä yllä pankin vähimmäisvarantoa. Tässä korossa
käytetään kuitenkin alempaa korkokantaa kuin mitä pankin omissa myöntämissään
lainoissaan. Koko järjestelmä ruokkii entisestään luokkaeroa köyhän ja rikkaan
välillä, kun rikas tallettaja pystyisi hyvinkin elää pankista saamilla
koroilla. Kun taas pankilta lainan ottanut tavallinen kansalainen joutuu
maksamaan omaa velkaansa korkoineen, osa tästä maksetusta korosta menee käytännössä
suoraan rikkaan tallettajan tilille. Eli rikkaan ihmisen ei tarvitse tehdä
mitään ja silti vaan rikastuu.
Pankit luovat rahaa tyhjästä myöntämällä luottoa ja
uusi raha ottaa arvonsa jo olemassa olevasta rahasta ja näin syntyy inflaatiota. Tähän
kun ottaa vielä mukaan koron, mitä ei olla edes luoto koko rahajärjestelmään,
kasvaa inflaatio entisestään. Yksittäinen lainattu
euro kerkiää keskimäärin kymmenkertaistumaan, kun sen osia lainataan takaisin pankeille ja
lainataan eteenpäin. Inflaatio iskee myös kaikkein pahiten köyhimpiin, sillä tuet eikä palkkojen korotukset pysy mitenkään inflaation vauhdissa.
Ikuisesti
kasvava velkataakka tulee 100% varmuudella aina jollekkin kasaantumaan.
Irlanti ja Kreikka ovat olleet nyt ensimmäisinä raiskattuna ja jokainen maa
odottaa vuoroaan.
Jos
euron arvo perustuisi esim. kultaan/hopeaan, ei tarvitsisi valtioiden pelätä yhteisen
rahan heikkenemistä, jos joku valtio tahtoisikin irtaantua yhteisestä rahasta.
Euron arvo kuitenkin perustuu vain luottamukseen, joten kaikki sitä
käyttävät valtiot ovat hyvin riippuvaisia toisistaan. Tämähän johtaa hyvin tiiviiseen
yhteistyöhön, jos halutaan saada yhteinen raha jotenkin toimimaan.
Itse
näen, että Suomelle edullisin ja oikea ratkaisu olisi mahdollisimman ajoissa
irtaantua EU:sta täysin. Euroopan unionista on EVM:n vauhdittamana tulossa
”Liittovaltio” ja siinä pysyttäessä menettäisimme entisestään
itsemääräämisoikeuttamme. Tähän väliin sopii ote maanpetosrikoksesta:
” Suomen
itsemääräämisoikeuden vaarantaminen, jossa yritetään väkivaltaa tai
ulkomaiden painostusta käyttäen saattaa Suomi tai maan osa vieraan valtion
alaisuuteen taikka antaa itsenäisyys osalle valtakuntaa. Ollakseen rangaistava
teon on oltava sellainen, että sillä on todellinen onnistumisen mahdollisuus.
Rangaistusasteikko on 1–10 vuotta vankeutta, yritys on rangaistava.”
Luvassa muuten kurjuutta..
EU:n jäsenyydestä ei ole ollut Suomen kansalle juurikaan hyötyä, kun ottaa
vielä huomioon, mitä lähitulevaisuus on Suomelle tuomassa. Itse näenkin nykyisessä pysymisen aiheuttavan kurjuutta
entisestään:
Suomi tulee vuosi vuodelta köyhtymään, kun kansan verorahat käytetään
tukipakettien muodossa vieraiden pankkien pelastamiseen. Tämän johdosta
Suomi velkaantuu entisestään ja ajan kanssa joudumme itsekin pakotteiden
alle ja sitä kautta olemme menettäneet täysin itsemääräämisoikeutemme.
Pakotteiden alla valtion saamat tulot eivät todellakaan menisi kansan hyväksi
vaan velkojen maksamiseen.
Tulevaisuudessa tullaan leikkaamaan meidän peruspalveluista vieläkin
enemmän ja tuntuvammalla kädellä. Hyvinvointipalveluiden laatu huononee
entisestään ja vuosittain kasvavin määrin suomalaisia tulee kuolemaan
hoitovirheisiin tai hoidon puutteeseen. Tällä hetkellä suomalaisia kuolee
hoitoverheeseen 700-1700 vuosittain, mikä on enemmän kuin liikenteessä.
Kaikille ei tule myöskään riittämään peruskoulunjälkeistä opiskelupaikkaa ja
muutenkin koulutuksen taso heikkenee. Nuoret syrjäytyvät ja niin myös tulee
kasvavin määrin työttömyyttä.
Kaikin puolin hyvinvointiyhteiskuntamme on
vaarassa muuttumassa joksikin toiseksi ja etenkin jälkipolvien hyvinvoinnista
olen hyvin huolestunut.
Monia järkeviä malleja on jo olemassa kapitalismin syrjäyttäjiksi,
tarvittaisiin vain kansan tahto asioiden muuttamiseen.
...Katainen! Tuleppas alas sieltä tornista katsomaan halkeilevia perustuksia...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti