Tähän blogiin ilmestyy säännöllisen epäsäännöllisesti hajatelmia sekä kantaaottavia mielipiteitä; absoluuttisia totuuksia ;)

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

EU = Itsenäisen Suomen kuolema


Onko tässä enää mitään järkeä?

   Onko Suomen kansan mielipiteellä edes väliä? Näyttää siltä, että asiat ovat jo ennalta päätetty. Jos valtaosa eduskuntaa on tukiaisten puolella, se ei kuitenkaan tarkoita kansalaisten olevan samaa mieltä. Nämä kansanedustajat ajattelevat omaa poliittista uraansa.

    Hallituksen pääpuolueiden tiukka puoluekuri näkyy eduskunnan äänestyksissä ja uskallan ilmaista, että ei todellakaan aja kansan tahtoa. Jos järjestettäisiinkin kansanäänestys Espanjan tukipaketista, voisin väittää valtaosan kansasta olevan tukipaketteja vastaan ja tästäkin huolimatta Katainen ja Urpilainen ajaisivat keinolla tai toisella asiaa eteenpäin.
   Tuoreessa uutisessa meidän oma Urpilainen puhuu malliin, että ”hallitus kannattaa Espanjan tukemista ja se olisi myös Suomen etu”. Millähän lailla on Suomen etu, että suomalainen veronmaksaja joutuu rahoittamaan toisen maan yksityisten pankkien harjoittamaa suorastaan rikollista toimintaa? Eikö hallituksella ole myös vastuu omia kansalaisia kohtaan? Miksi otetaan kansalta pois, kun kaikki se raha voitaisiin käyttämään omalla maaperällä ja sijoittaa vaikka hyvinvointipalveluihin?
   EU:ssa ja yhteisessä rahassa oleminen haurastuttaa peruspilareitamme. Kaikki tämä näkyy jo selvästi hyvinvointipalveluissa ja niiden heikkenevästä laadusta. Hyvinvointipalveluita myös yksityistetään ja kilpailutetaan ja sehän yritys sitä toimintaa pääsee harjoittamaan, mikä halvimmalla pystyisi työstä suoriutumaan. Pahimmassa tapauksessa suomalainen maksaa tästä hengestään ja uuden tutkimuksen mukaankin Suomessa vuodessa kuoleekin 700 -1700 ihmistä hoitovirheeseen, mikä on enemmän kuin liikenteessä.
   Niin kauan kun meillä on yhteinen raha, toimimme vieraiden valtioiden ja eritoten pankkien aiheuttamien ahdinkojen maksumiehinä. Tästä seuraa jatkuvat lakimuutokset ja leikkaukset, jotka kohdistuvat kasvavin määrin negatiivisella tavalla meihin kansalaisiin. Suomi on jo velkaa n. 90 miljardia euroa ja velka se vaan jatkaa kasvuaan ja tätä kasvavaa velkaa Suomi ei pysty takaisin maksamaan. Ajan kanssa olemme hyvin samankaltaisessa tilassa kuni Kreikka EU:n asettamien pakotteiden alla. Näin ei kuitenkaan käy ihan heti, vaan tässä tulee vielä jokunen valtio kaatumaan ennen meitä.
   Suomelle olisikin elintärkeää, että tarpeeksi aikaisin ymmärrettäisiin erota EU:sta ja eurosta.  Valtion myös pitäisi ottaa kokonaan vastuu rahanhallinnasta yksityisten pankkien sijasta.  EU on myös hyvää vauhtia muuttumassa liittovaltioksi, missä todellakaan emme halua olla mukana.
   Jos halutaan pysyä itsenäisenä ja päättää omista asioistamme, tehdään se, mikä on oikein kansan kannalta.

Annetaan pankkien kaatua
   Se on pankin ja valtion vastuu valvoa pankkien luotonantoa sekä puututtava toimintaan ajoissa. Ei saisi tapahtua niin kuin nyt, että Espanjan Bankia-pankilla ei ole tarpeeksi pääomaa sen oman vähimmäisvarantonsa täyttämiseen. 

   Pankit ovat yrityksiä ja niiden on annettava kaatua aivan kuin kaikki muutkin pienemmät kapitalismin uhreiksi joutuneet yritykset. Tukiaisten maksaminen näille pankeille kuvastaa vain sitä, että koko rahajärjestelmä on täys susi. Pitämällä pankit pystyssä, pystytään jatkamaan illuusiota siitä, että rahajärjestelmä toimii. Ihmisethän muuten rupeaisi kansannousuun ja muuttamaan asioita.  
   Kapitalismin edistäminen ei ole ratkaisu, vaikka olemmekin kaikki syntyneet tähän järjestelmään ja pitäneet tätä ainoana oikeana vaihtoehtona.  Nykyisessä kapitalismin maailmassa 50% kaikesta rahasta ja varallisuudesta on 1% rikkaan eliitin omistuksessa ja kuilu vaan jatkaa kasvuaan. Onko se tasa-arvoa?

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia ajatuksia Jari, mutta minua jää silti kaivelemaan tietyt puutteet teksteissä. Näistä esimerkkinä mm. lähteet. Missä jutussa Urpiainen puhuu malliin että? Samaan sarjaan menee hoitovirheisiin kuolleet ihmiset. Mistä tämä luku on kotoisin. Samalla väität, että kilpailutus on syyllinen tähän lukemaan? Oletko vertaillut kuolleisuuslukuja menneisyydestä ennen kilpailutuksia vai onko toteamus ajatusvirtaa, joka perustuu ajatukseen "olen nähnyt kolme lokkia, joista kaikki ovat olleet valkoisia -> Kaikkien lokkien on oltava valkoisia."

    Mitä puolestaan tulee kansanmielipiteeseen ja eduskunnan päätöksiin voin todeta vain oman mielipiteeni. Itseppä äänestimme heidät sinne, joten ei tässä ole kauheasti varaa purnata. Katellaan, josko tämä tyhmä kansa saisi seuraavalla kerralla parempaa väkeä arkadianmäelle.

    Summa summarum lähteet kuntoon, niin lukeminen muotoutuu helpommaksi, eikä tarvitse suodattaa kaikkea malliin tuulesta temmattuako? Olisi myös hauska kuulla mielipiteesi Suomen ja miksei myös Euroopan energiapolitiikasta, kun nyt kuitenkin vihreiden listoilla pyörit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta :)

      -Linkki löytyy siitä tuohon Urpilaisen sanomiseen tuossa tekstissä ”malliin”-sanasta. Tässä vielä kyseinen linkki: http://www.hs.fi/talous/Urpilainen+Tuemme+Espanjaa/a1305573738326

      -Hoitovirheiden kuolemat: http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/karu-arvio-hoitovirheisiin-kuolee-vuosittain-noin-700-1700-ihmista/2012/06/1559900

      Ja vielä tuosta kilpailun vaikutuksesta… pohjana on se, että kunnallisesti tuotettavien palveluiden laatua ei ole yleensä yksityiskohtaisesti määritelty. On kuitenkin laeissa tai niiden nojalla annetuissa asetuksissa perusteita laadun määrittelemiseksi.
      Ongelma on se, että kunta joutuu myös pelaa tätä kapitalismin peliä; tehdä voittoa.
      Kilpailutus/palveluiden ostaminen yksityisiltä on kuntien yksi tapa tehdä voittoa/säästöä, joten yleensä halvimman tarjouksen tehnyt yritys ostetaan suorittamaan palvelu. Yksityisen yrityksen on myös tehtävä kaikkensa voiton saamiseksi, joten loogisesti palveluiden laatu voi heikentyä. Esim. ylimääräistä rahaa ei löydy henkilökunnan jatkokouluttamiseen taikka ammattitaidon päivittämiseen/ajan tasalla pitämiseen. Kilpailu myös mahdollistaa osaavien lääkärien "karkaamisen" yksityiselle sektorille paremman palkan vuoksi ja tämä vie tärkeää ammattitaitoa julkiselta tasolta, mutta eipä siitä nyt sen enempää..
      Hyvin rajalliset resurssit ja kustannustehokkuuteen perustuva asetelma pakottaa julkisen sektorin palvelemaan mahdollisimman monta ihmistä mahdollisimman nopeasti, jotta jokaista ihmistä keritään edes palvelemaan. Näin ollen sairaan ihmisen oireille pyritään löytämään mahdollisimman helppo ja looginen selitys ja tämän mukaan määrätään lääkitys sekä hoito. Ihminen pystytään liian helposti laittamaan tiettyyn/väärään lokeroon.
      Näenkin asian niin, että kiireellisen lääkärin tekemät inhimillisten virheiden määrät ovat moninkertaisia verrattuna lääkäriin, joka pystyy potilaan kanssa rauhassa käymään läpi kaikki vaihtoehdot ja suorittamaan potilaalle perinpohjaiset tutkimukset.
      Kuvittele jos kuntien sairaanhoitopalvelut eivät olisi mitenkään sidoksissa rahajärjestelmään vaan niillä olisivat rajattomat resurssit palkata ja kouluttaa henkilökuntaa, rakentaa suurempia ja enemmän sairaaloita, voisin väittää lukujen olevan ihan toisenlaisia. Tosin ainoastaan silloin voi olla julkisilla palveluilla rajattomar resurssit, jos meillä olisi itsenäinen raha ja valtiolla olisi valta rahan liikkeelaskusta yksityisten pankkien sijaan. Jos tosissaan mietin millainen on hyvinvointiyhteiskunta, voin todeta, että emme elä sellaisessa.
      Oikeastaan olen itse se toisenlainen lokki, jota ei uskota lokiksi vaan luokitellaan joksikin toiseksi, jotta vain pystytään pitämään siitä omasta uskomuksestaan kiinni: "olen nähnyt kolme lokkia, joista kaikki ovat olleet valkoisia -> Kaikkien lokkien on oltava valkoisia."
      Pitää aikalailla vielä perehtyä yleisesti energiapolitiikkaan. Mielellään tästä puhunkin ja kuulen muiden näkemyksiä. Voin alkuun nyt ainakin sen kertoa, että toistaiseksi omat näkemykseni eroaa osittain Vihreiden kannasta, ei kuitenkin kokonaan :)
      Pitää tässä lähiaikoina pyrkiä kertomaan leikkauksista/säästöistä ja niiden vaikutuksista yleisesti ja kunnallisella tasolla, johon tuo meikäläisen koko ”kampanja” oikeastaan perustuu.
      Voisihan myös noita lähdelinkkejä enemmänkin laittaa :) Olen vasta kesän alussa alkanut tosissaan tutustumaan vallitsevaan järjestelmään ja ymmärtäessäni perustuksien toimivuuden, perehdyn sitten yksityiskohtaisemmin yhteiskunnan eri osa-alueisiin. On hyvin paljon kunnallisella tasolla vaikuttavia asioita, mistä en ole vielä muodostanut oikeastaan minkäänlaista mielipidettä.

      Poista